Toimintaympäristö

Perhekoti Tuomiranta Oy tuottaa asumispalveluja henkilöille, jotka tarvitsevat tukea elämäänsä. Tuen tarve voi olla lyhytaikainen tai jopa koko elämän mittainen. Tuomiranta sijaitsee Kuopion Riistavedellä, Vartialassa. (n. 30 km Kuopiosta). Talolla on perinteikäs historia: Siellä on toiminut aikoinaan pappila, vanhainkoti ja lomakoti.


Perhekotimme aloitti toiminnan 2016 mittavien remonttien ja uudistusten jälkeen. Nyt reilun kolmen hehtaarin alueella sijaitsee päätalo, itsenäistymisyksikkö, toimintatila, rantasauna ja grillikatos. Työskentelemme myös omistamallamme Vikkelän tallilla yhdessä Omakoti Suomalaisen asukkaiden kanssa. Yhteistyöhön kuuluu eläinten hoito ja Green Care- toimintamallin kehittäminen edelleen. GC-toimintamme on jo perinteikästä, sillä aloitimme sen kehittämisen hoivatyöhön sopivaksi jo vuonna 2007.

Koivukaarteen itsenäistymisyksikkö


Koivukaarteen viisi nuorta tukeutuvat palveluissaan Tuomirannan palveluihin. Asukkailla on rivitalossa pienet kodit minikeittiöllä ja omalla kylpyhuoneella varustettuna. Talossa on myös yhteiskeittiö, pesutupa ja varasto. Turvajärjestelyt ovat samanlaiset kuin perhekodin puolella. Kodissa ei ole yövalvontaa, mutta rakennuksen läheisyyden vuoksi valvonta on helppoa ja tarvittaessa voi hakea apua perhekodilta kaikkina vuorokauden aikoina.

 
 

Toiminta Tuomirannassa on kodinomaista asumista, jossa pysyvät ja läheiset suhteet henkilökuntaan ovat tärkeä asia. Yhteisö asuu maaseudulla ja kehitämme edelleen Green Care - toimintaamme yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Asukkaat tulevat usein jäädäkseen kotiimme. Haluamme että asukkaamme tuntevat Tuomirannan kodikseen ja että he voisivat toteuttaa yhteisössämme oman näköistä elämää. Asiakkaamme oma tahto ja omat valinnat ovat toimintaa ohjaavia opasteita.

Yhteisössämme on tehostetun asumisen paikkoja sekä palvelu- että tukiasumista pienimuotoisesti. Päätalo on perhekoti ja pihapiirissä sijaitsee Koivukaarteen viisipaikkainen yksikkö, joka tarjoaa palveluasumista. Tukiasuntomme sijaitsevat Riistaveden kylällä. Eläinavusteinen toimintamme hevosten osalta sijoittuu omalle Vikkelän tallille. Toimintatilamme pihapiirissä on nimeltään Tuulentupa. Tuvalla on mahdollisuus toteuttaa omia luovia ajatuksia, sekä puuhata kaikkea mikä tuntuu mukavalta. Rakennamme viikkosuunnitelmat ja teemat yhdessä asiakkaiden kanssa. Toiminta on suunnitelmallista, ohjattua ja tavoitteellista.

ideologiamme

Hoiva-ajatuksenamme on Green Care ja yhteisöhoito. Olemme olleet kehittämässä alueen Green Care-toimintaa jo vuodesta 2007. GC-toiminta tapahtuu tilallamme Riistaveden Savulahdessa sekä Tuomirannan pihapiirissä. Tuomiranta omistaa Vikkelän tallin, jossa Perhekoti Tuomirannan asiakkaat työskentelevät yhdessä Omakoti Suomalaisen asiakkaiden kanssa. Asukkaamme ja ohjaajat muodostavat tiiviin perheen kaltaisen yhteisön, jossa jokaisen tarpeet tulevat huomioiduksi yksilöllisesti. Haluamme että luontoajattelu, eläimet ja luovuus antavat sisällön arjellemme.


Vikkelän talli on hyväksytty myös Suomen ratsastajainliiton jäsentalliksi (hevosavusteiset palvelut) helmikuussa 2016. Tallimme tarjoaa eläinavusteista- ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa.

 

Kehitämme myös puutarhatoimintaamme siten, että se jatkossa tarjoaisi mielekästä toimintaa terapiapihan muodossa. Olemme istuttaneet omenapuita ja marjapensaita, sekä teimme kasvimaan puutarha-alan opiskelijoiden avustuksella.

 

Talossa asustaa myös viisi koiraa ja kaksi kissaa, joiden hoitamiseen ja ulkoiluttamiseen asukkaamme osallistuvat. Uusina tulokkaina ovat papukaijamme Papu ja Kaija. Tarjoamme myös loma-, leiri- ja teemallista tapahtumatoimintaa sosiaalipalvelun asiakkaille.

 

Arki Tuomirannassa

 

HOIVAYRITTÄJÄT

Vastuuhenkilönä ja toimitusjohtajana toimii psykiatrinen sairaanhoitaja Vuokko Suomalainen. Juhani Suomalainen, ekonomi, hoitaa yrityksen talousasiat. Yritykseen tuli mukaan 2018 Johannes Suomalainen. Johannes opiskelee sosionomiksi parhaillaan ja tulee jatkamaan yritystämme.

HENKILÖSTÖ

Henkilökuntaa on perhekodin omistajien lisäksi luvan edellyttämä määrä. Rekrytoinnissa huomioimme sosiaali- ja terveydenhuoltoalan hakijat sekä henkilöt, joilla on lisäksi hevos- ja puutarhaosaamista. 

KIINTEISTÖNHUOLTO

Kiinteistönhuollon tehtäviin meillä on palkattu henkilö.

RUOKAHUOLTO

Ruokahuolto tapahtuu kodinomaisesti, omassa keittiössä. Asukkaat voivat osallistua ja auttaa kykyjensä mukaan. Hygieniavaatimukset huomioidaan ja  ohjeistetaan omavalvonta-suunnitelmassa. Kodinhoitoon (siivous ja ruokahuolto) käytetään myös tarvittaessa ulkopuolista henkilökuntaa.

PYYKKIHUOLTO

Pyykkihuolto tapahtuu talojemme kodinhoitohuoneissa. Pyykit pestään tarpeen mukaan, kuten muissakin perheissä. Tuemme omatoimisuuteen kaikissa arjen asioissa.

LÄÄKEHUOLTO

Käsittelemme asukkaiden lääkkeitä, joten sitä varten on laadittu lääkehoitosuunnitelma.
Lääkehuollosta vastaavat koulutetut henkilöt, joilla on lupa.

- Ota yhteyttä -

 

VUOKKO SUOMALAINEN

Toimitusjohtaja
040 5560 480
Koivukaarteentie 28 71150 Vartiala
vuokko.suomalainen@kiskis.fi

JUHANI

SUOMALAINEN

Talousasiat

045 8968 456
juhani.suomalainen@kiskis.fi

JOHANNES

SUOMALAINEN

Hoivayrittäjä
044 5874 544
Johannes.suomalainen@kiskis.fi